Kuka? Henriikka – Äiti Aurinkoinen eli Arska, suurtalouskokki. Äiti Aurinkoinen vastaa Bitwisen toimistolla arjen sujuvuudesta sen kaikessa laajuudessa, tarjoilee arjen luksusta sekä kokoaa työporukan yhteen yhteisten kahvihetkien äärelle.

Ensin oli Yritysmummo

Vuonna 2011 Bitwiselle haluttiin Yritysmummo. Yritysmummoksi palkattiin Anitta, jonka tehtävänä oli pitää huolta tuolloin vasta kolmisenkymmentä henkilöä työllistävän Bitwisen arjen sujuvuudesta. Yritysmummon tehtäviin kuului kokoustarjoilut ja juoksevien asioiden hoitaminen, mutta Anitta oli myös arvokas yhteishengen vaalija.

Anittan jäädessä eläkkeelle vuonna 2017, oli aika löytää seuraaja. Bitwise julkaisi Aamulehdessä työpaikkailmoituksen, jossa etsittiin ”uusiomummoa” eli iloista ja energistä jokapaikanhöylää.

Ilmoituksen huomasi kokkina työskentelevä Henriikka, joka kaipasi arkeen vaihtelua ja säännöllisempiä työaikoja: ”Heti nähtyäni ilmoituksen Aamulehdessä, päätin laittaa hakemuksen. Ilokseni HR-täti Katja otti yhteyttä jo heti seuraavana arkipäivänä. Ajatus työpaikan vaihdosta oli kypsynyt mielessä jo jonkin aikaa, johtuen vuorotyöstä ja tosi vähäisestä yhteisestä ajasta perheen kanssa.”

Uusiomummon pestiin tuli melkein parisataa hakemusta, joten erottuminen ei ollut ihan helppoa. Henriikka arvelee, että sai pestin olemalla rehellisesti oma iloinen itsensä ja varmisteli paikkansa vielä suklaaövereillä. ”Sain paikan olemalla oma itseni! Ja asenteella! Uskon myös, että vahvasta keittiöpuolen ammattitaidosta oli etua. Toki toin mutakakkua ja smoothieta lahjuksien muodossa, mutta tuskin mua pelkästään niiden perusteella palkattiin”, Henriikka naurahtaa. Bitwisen toimitusjohtaja Tomi Mikkonen kertoo, että persoonalla oli eniten merkitystä: ”Henriikka valittiin uusiomummoksi henkilökemioiden ja mutkattoman luonteensa vuoksi.” Suklaaöverien vaikutusta rekrytointiin ei täten ainakaan virallisesti tunnusteta.

Äiti Aurinkoisen aikakausi

Uunituoreen uusiomummon titteli päivitettiin heti persoonan mukaiseksi ja Henriikasta tuli Äiti Aurinkoinen. Jokainen voinee päätellä, millainen tyyppi Henriikka on.

Yritysmummon eläköitymisen aikaan Bitwise oli kasvanut jo satapäiseksi työyhteisöksi, joten Henriikan työnkuva muuttui heti alusta alkaen ihan omanlaisekseen. Anitta ehti perehdyttää Henriikkaa vain muutaman päivän, joten oma-aloitteinen nainen sai ottaa kentän haltuun parhaaksi katsomallaan tavalla. Henriikka kertoo alkutaipaleen olleen vauhdikasta: ”Yritysmummon suuriin saappaisiin astuminen oli jännittävää! Ja kuumottavaa, sillä henkilökunnan odotukset olivat kovat. Työt aloittessani otettiin myös käyttöön ensimmäisen ja toisen kerroksen uudet tilat, missä sijaitsee meidän oma kahvio. Joten pääsin aloittamaan myös ihan jotain uutta ja luomaan samalla omanlaiset toimintatapani. Eikä ollut tarkoitus matkia Mummoa, vaan jatkaa hänen luomallaan hyvällä pohjalla ja tehdä asiat omalla tavallani ja tyylilläni.”

Henriikan päivät kuluvat vauhdikkaasti, mutta mitä ihmettä Äiti Aurinkoinen sitten tekee? ”Harvoin on kahta samanlaista työpäivää, kun työnkuva on niin laaja. Vastaan mm. kiinteistöön liittyvien asioiden koordinoinnista, kierrätyksestä, työpisteistä ja kaikista niihin liittyvistä asioista ICT-hankintoja lukuunottamatta. Vastaan myös eri kerrosten keittiöistä ja yhteisen kahvion toiminnasta. Kerroksissa on tarjolla energisoivia snacksejä. Valmistan päiväkahville tarjolle terveellisiä välipaloja, kuten vihanneksia, hedelmiä ja smoothieita sekä leivon viikottain herkullisia leivonnaisia. Toimenkuvaani kuuluu myös vastata kokoustarjoiluista, talon tapahtumien järjestämisestä ja niiden catering-puolesta. Myös postilähetykset ja muut juoksevat asiat kulkevat minun käsieni läpi”, Henriikka listaa esimerkkejä arjestaan.

Edellä mainittujen hommien lomassa Äiti Aurinkoisen saattaa tavata paistamassa älykiekkoja Bitwisen keittiössä (true story), rakentamassa alakerran älykiekkohäkkiä ja lisäksi hänen käsiensä läpi kulkee esimerkiksi Wappurekan aikoihin 500 pulloa skumppaa sekä syksyllä järjestettävän Bitrockin Belugat. Vuosittain Mansen maisemat vaihtuvat KoodaiLevin tuntureihin, jonne mukaan lähtee usein myös Henriikan perhe. Äiti Aurinkoinen hoitaa Bitwisen Levin huvilan fasiliteettien vuosihuollon moottorikelkkoja lukuunottamatta. Emme tosin epäile lainkaan, etteikö näppärä nainen opettelisi myös sitä.

Juoksevien asioiden hallinnoinnin ja pullantuoksuisten iltapäivien myötä Henriikalla on iso rooli siinä, että ohjelmistosuunnittelijat viihtyvät talossa ja voivat keskittyä omiin töihinsä. ”Tästä kaikesta huolehtimalla voivat kaikki muut työntekijämme keskittyä tekemään heidän ominta osaamistaan, kun arjen sujuvuus toimistolla on taattu. Välipalat ja muu “arjen luksus” tuo vaihtelua arkeen ja lisää työntekijöiden viihtyvyyttä sekä hyvinvointia töissä”, Henriikka kertoo ja jatkaa: ”Yhteistyö ja myönteinen ilmapiiri helpottaa työntekoa ja asioiden sujuvuutta. Näitä asioita haluan edesauttaa työpaikalla.”

Onko nyt varmasti tarpeeksi lakuja?

Henriikka, kuten muutkin bitwiserit toimenkuvaan katsomatta, hoitaa työnsä itseohjautuvasti. ”Toimenkuvani vaatii omatoimisuutta, luottamusta ja vastuunkantoa, minkä työnantaja mahdollistaa loistavasti. Töiden perään ei kysellä, vaan luotetaan, että ne hoidetaan. Lisäksi mulla on täysi vapaus hoitaa työni omalla tavallani, omassa aikataulussani, eikä sitä kyseenalaisteta. Mulle tärkeää työssä on vapaus tehdä itse päätöksiä, vaihtelevuus ja monimuotoisuus ja sitä ei tässä virassa puutu”, hän kertoo.

Omatoimisuuteen liittyy myös eräs lakritsiaiheinen tarina viime vuodelta. Bitwisen brändi-ilme oli juuri uudistettu, kun keksittiin, että Fazer Lakritsi Lemonin pakkaus oli täsmälleen samoissa väreissä. Henriikalle annettiin tehtäväksi tilata ”riittävästi lakuja” erilaisiin tapahtumiin ja lahjoiksi, ja pian alakertaan saapui lähetys:

Toimitusjohtaja sai mitä tilasi. Lakuja tuli riittävästi. Joululahjojen, messujen ja muiden tapahtumienkin jälkeen lakuja riitti ja riitti. Jossain vaiheessa niitä jaettiin jo bitwisereiden lasten harrastusseuroihin, opiskelijatapahtumiin ja siltikin lakuja oli aina tarjolla kahviossa. On ihan mahdollista ja jopa todennäköistä, että lakuja löytyy talosta edelleen.

”Miten edes pystyimme elämään aikaa ennen Yritysmummoa ja Äiti Aurinkoista”

Paljon mediahuomiota saaneen Yritysmummon palkkaamista epäiltiin aluksi mainoskikaksi, mutta nykyään lienee selvää, että rooli on Bitwiselle tärkeä. Mummo oli talossa kuusi vuotta ja Äiti Aurinkoisellakin alkaa pian jo neljäs vuosi.

Bitwisen technical director Heikki Mäenpää eli Hessu tiivistää ajatuksensa roolin tarpeellisuudesta lauseeseen: ”Miten edes pystyimme elämään aikaa ennen Yritysmummoa ja Äiti Aurinkoista.” Hessun mielestä Anittan ja Henriikan palkkaaminen paransi toimiston arkea huomattavasti. ”Loikka pimeältä keskiajalta valistuneeseen sivistykseen, nahistuneesta näkkileivästä makoisaan mokkapalaan ja porkkanatikkuun”, hän kuvailee.

Kysy keneltä tahansa bitwiseriltä mielipidettä Äiti Aurinkoisesta ja saat varmasti vastauksen, että Arska on paras. Tuskin ketään muuta henkilöä kaivataan niin paljon lomalta takaisin. Ei sillä, että olisimme pullahiiriä.