Kuka? Antonia – Tietotekniikan opiskelija Tampereen ammattikorkeakoulussa. Backend-kehittäjänä Bitwisella opintojen ohella.

Kokemuksia kesätyön ääreltä

Tutustuin pintapuolin Bitwiseen jo opintojeni alkuaikoina BitHackin 2019 yhteydessä. Muutama vuosi myöhemmin piti askeltaa syvemmin työmarkkinoille. Silloin oli jäänyt riittävän hyvä kuva, että tämä on paikka, minne voisin hakea. Ei tietenkään ainoana listallani, enkä ensimmäisellä yrityksellä vielä päässytkään, mutta tällä kertaa sitten pääsin.

Minulla on tapana pitää oletukset matalina. Monesti “katsotaan miten käy” -asenne on helpottanut työelämään sopeutumista. Toki aiempi kokemus Bitwisesta oli jo jonkinlaisia odotuksia antanut, että ainakin osaava paikka olisi. Nyt Bootcampin jälkeen ei ole sekään näkemys muuttunut. Olen pysynyt valintaani tyytyväisenä ja uskon jatkossakin pysyväni.

Priorisointi on tärkeä taito ohjelmistokehittäjälle

Kesän mittaan työskentelin urheiluanalytiikka-alusta Wisehockeyn parissa, lähinnä backend-kehityksen merkeissä ASP.NET:iä käyttäen. Lisäksi kehitin projektiin liittyviä testausohjelmistoja. Muihin pienempiin osiin projektia tuli myös ajoittain perehdyttyä, mutta valtaosan ajasta pysyin vanhassa ja tutussa C#:n maailmassa.

Projekti itsessään käytti monia pilviteknologioita. Niihin ei ole tullut omissa projekteissa tai koulussa suuremmin vielä tutustuttua, joten vaikka käytännöt olivat jo osaltaan ennalta tuttuja, oli kesän aikana paljon opittavaa. Myös ohjelmiston testaukseen tuli syvennyttyä paljon aikaisempaa enemmän, mikä monesti osoittautui hyödylliseksi.

Tiimiläisten kanssa käyty keskustelu perehtymisen sekä itse koodin väännön aikana on ollut erittäin hyödyllistä, varsinkin jos muuten ei ajatus käy. Toisaalta se on myös nopeuttanut asioihin perehtymistä huomattavasti. Näin mielenkiintoisena myös varsinaisen mentoroinnin erillisenä keskusteluna, ja se onnistui omalta osaltaan avaamaan omaakin näköä alaan laajemmin.

Koko kesää miettien ehkä eniten jäi mieleen pieniä asioita kuten hyvin toteutetun ohjelmiston testauksen tärkeys, mutta myös asioiden priorisointi. Monesti tuli vastaan tilanne, jossa sai ja pitikin valita, mitä kannattaa tehdä ja mitä välttämättä ei. Ennen tätä projektia ei ole ollut erityisemmin tarvetta ajatella priorisointia.

Syksyn saapuessa on aika palata koulun penkille, mutta jatkan vielä sen ohessa Bitwisella. Näillä näkymin ja mahdollisuuksien salliessa on aikomus jatkaa myös tulevaisuudessa paperit saatuani. Bootcamp-jakso vastasi ja ylitti odotukset riittämiin, ja olen kokenut ilmapiirin mukavaksi myös koodin ulkopuolella.

 

Haluatko tietää lisää Bootcampista?

Lue lisää