Suomalainen Nokeval on IoT- ja olosuhdevalvontaratkaisujen kansainvälinen edelläkävijä, joka on kehittänyt langattomia mittausteknologioita jo yli 45 vuoden ajan.

Nokeval suunnittelee ja toteuttaa kokonaisvaltaisia IoT-ratkaisuja ideasta valmiiksi palveluksi asti. Mittalaitteiden ODM-valmistus ja tuotanto mahdollistaa asiakkaille kehitetyt räätälöidyt laitteet, joita ei vielä markkinoilta löydy.

Nokevalin ratkaisuihin luotetaan muun muassa elintarviketeollisuudessa, laboratorioissa, rakentamisessa ja valmistavassa teollisuudessa, joissa tarkka mittausdata ja kriittisten olosuhteiden jatkuva seuranta ovat keskeisessä roolissa.

Uusittu olosuhdevalvontajärjestelmä siirrettiin pilveen

Nokevalin NSnappy® on IoT-integraatioalusta, jota käytetään kriittisten olosuhteiden seurantaan ja toiminnan ohjaamiseen. NSnappy mahdollistaa tarkkojen langattomien mittaustietojen keräämisen, analysoinnin ja visualisoinnin erilaisista ympäristöistä ja tuotantoprosesseista. Alusta voidaan kustomoida asiakkaan tarpeiden mukaan eri teollisuudenaloille.

Kun NSnappyn uudistustyö alkoi, Bitwise valittiin projektiin ohjelmistokumppaniksi. Bitwise ja Nokeval ovat tehneet yhteistyötä jo vuosia eri projekteissa. ”Kumppanuus Bitwisen kanssa on ollut aina sujuvaa ja välitöntä, eikä mitään ylimääräisiä muodollisuuksia tarvita. Yhteistä historiaa meille onkin kertynyt jo yli 15 vuotta”, kertoo Nokevalin teknologiajohtaja Lari Maasalo.

Bitwisen asiantuntijat suunnittelivat ja toteuttivat skaalautuvan AWS-pohjaisen pilviarkkitehtuurin, joka tukee suurtenkin sensoridatamäärien käsittelyä, integraatioita ja reaaliaikaista tiedonsiirtoa. Selaimella käytettävä ratkaisu sisältää muun muassa käyttäjäkohtaiset muokattavat dashboardit, kartta- ja graafinäkymät, QR-koodien hyödyntämisen laitteiden tunnistamisessa, automaattiset raportit sekä taustajärjestelmät ja rajapinnat, jotka mahdollistavat mittaustulosten saumattoman synkronoinnin käyttöliittymään ja muihin järjestelmiin.

Täysin uusittu olosuhdevalvontajärjestelmä siirrettiin pilveen, minkä ansiosta sen skaalautuvuus ja monistettavuus parani merkittävästi. Jatkossa pilvessä toimivan järjestelmän resursseja voidaan lisätä nopeasti aina tarpeen mukaan ja laskentaa voidaan hajauttaa. Pilvipalvelu on edullisempien ylläpitokustannusten ansiosta myös kustannustehokas ratkaisu.

Kuva: Nokeval

Digitaalinen omavalvontapalvelu varmistaa ruokaturvallisuuden elintarviketeollisuudessa ja ammattikeittiöissä

NSnappy®-alusta voidaan kustomoida asiakkaan tarpeiden mukaan monenlaisiin toimintaympäristöihin ja eri teollisuudenaloille. Alusta on käytössä esimerkiksi elintarviketeollisuudessa ja ammattikeittiöissä, jossa omavalvonnalla on tärkeä rooli elintarvikehygienian varmistajana sekä tuoteturvallisuuden ja laadun takaajana. Sen avulla voidaan digitalisoida ja automatisoida omavalvontaprosessit laajoissakin kokonaisuuksissa.

NSnappy®-omavalvontapalvelu:

  • Selaimella käytettävä palvelu toimii kaikilla päätelaitteilla
  • Tukee useita langattomia mittausratkaisuja, kuten lämpötilan, kosteuden ja pintahygienian seurantaa
  • Kerää, tallentaa ja visualisoi mittaus- ja laatutiedot keskitetysti yhteen palveluun, mikä helpottaa seurantaa ja raportointia
  • Hälyttää automaattisesti ja reaaliaikaisesti poikkeamista, mahdollistaen nopean reagoinnin ja riskien hallinnan
  • Automatisoi raportoinnin
  • Digitalisoi omavalvontasuunnitelman ja huomioi kriittisten hallintapisteiden (HACCP) vaativuustasot
  • Ohjaa omavalvonnan toteuttamista tehtävälistojen avulla ja varmistaa, että toimenpiteet tehdään ajallaan
Kuva: Nokeval

Miten voimme auttaa sinua

Me olemme kumppanisi silloin, kun tarvitset laadukkaan ja toimintavarman ohjelmiston vaativiinkin olosuhteisiin. NSnappy on hyvä esimerkki siitä, miten jo käytössä ollut järjestelmä voidaan uudistaa hallitusti nykyaikaiseen pilviympäristöön ilman, että palvelun jatkuvuus vaarantuu. Syvällinen kokemuksemme teollisuuden ohjelmistoista, integraatioista ja kriittisen datan käsittelystä auttaa rakentamaan ratkaisuja, joihin voit luottaa.

Kumppanuus Bitwisen kanssa on ollut aina sujuvaa ja välitöntä, eikä mitään ylimääräisiä muodollisuuksia tarvita. Yhteistä historiaa meille onkin kertynyt jo yli 15 vuotta.

Lari Maasalo

Teknologiajohtaja

Nokeval