Pois luolista
Ihminen, tuo kahdella jalalla kulkeva karvaton apina, on ollut luonnostaan laiska otus jo esihistoriallisista ajoista alkaen. Ilman valtavia aivojamme emme varmuudella olisi selvinneet hengissä tähän päivään asti, sillä kokeile itse juosta sapelihammaskissoja ja sarvikuonoja karkuun. Verenhimoisten esihistoriallisten petojen suureksi harmiksi ihminen kuitenkin hoksasi, todennäköisesti onnekkaan sattuman kautta, että tulta saa aikaan kiviä yhteen hakkaamalla ja että kivi on ylipäätään näppärä kapistus. Ihmiskunnan ensimmäiset kötöstykset eivät kenties olleet kovin vaikuttavia, mutta perinpohjainen laiskuus potki rutistamaan aivoja entistä parempiin kötöstyksiin. Mitä jos ei tarvitsisikaan laittaa Urghia syötik.. vahdiksi susien varalta, vaan rätisevä nuotio hoitaisi homman?
Esihistoriallisten luolien uumenissa syntyi kerta kerralta parempia kötöstyksiä, joiden ansiosta ihminen lopulta raivasi tiensä kohti pysyvämpiä ja ennen kaikkea turvallisempia asuinsijoja. Lopulta ei tarvinnut luutia susia porstuasta lainkaan, sillä aitarakennelmat ja persauksia kirvelevät talikot opettivat hukat pysymään loitommalla.
Hei me lennetään
Kun ihminen oli lopulta keksinyt pyörän ja ymmärtänyt, että naapurit voivat olla jossain määrin hyväkin idea selviytymisen kannalta, alkoi kötöstelijöille tulla tylsää. Arki kylissä rullasi tasaiseen tahtiin, ja elämää häiritsi oikeastaan vain se, että naapurilla oli pari lammasta enemmän ja hienompi aitta. Kötöstelyn historiassa elettiin aikaa, kun keksinnöt keskittyivät lähinnä arkisen pakerruksen helpottamiseen – kun kötöstelijää alkoi ihan tosissaan sieppaamaan jatkuva veden kantaminen viljelypalstoille, hän kehitti kastelujärjestelmän. Jossain vaiheessa joku keksi alkaa kirjoittamaan ja toinen lukemaan, jolloin kötöstelijöiden älynväläykset alkoivat levitä kotikylien ulkopuolellekin.
Kun elämä ei enää ollut alituista selviytymiskamppailua, kötöstelijähenkiset alkoivat kiinnostua muustakin kuin kastelujärjestelmistä. Kötöstelijä da Vinci esimerkiksi koki kovaa kaipuuta taivaalle, mutta ymmärsi kuitenkin olla kokeilematta piirtämiään lentolaitteita. Kötöstelijöitä leimaavatkin usein terävät hoksottimet ja järki, muttei toki kaikkia. Kyllä, puhumme sinusta, kötöstelijä Reichelt aka Lentävä räätäli.
Kun softa tulee mukaan kötöstelyyn
Kun kivi ja kuokka -ajat olivat pysyvästi takana ja kötöstelijät olivat saaneet aikaan muun muassa teollisen vallankumouksen, ja lentoonkin oli jo päästy, alkoi puuhastelu siirtyä autotalleihin. Kötöstelijä Wozniak ja hänen ystävänsä Jobs olivat sitä mieltä, että vois olla aika hoitaa maailma sellaiselle mallille, että jokainen kötöstelijä pääsisi näpelöimään kotitietokonetta. Nyt oli vihdoin mahdollista hyödyntää kolvin ja jesarin lisäksi myös softaa! Mikä ilon ja onnen päivä!
Päivätyössään nykyaikaisen kötöstelijän saattaa tavata viilaamasta asiakkaiden bittiä tai autoa, muttei välttämättä. Kötöstelijähenkisiä löytyy ihan kaikista ammattiryhmistä.
Tämän päivän kötöstelijöillä alkaa olla jo tarvikkeiden runsaudenpula, kun käsillä on kaikenlaista Raspberry Pi:sta 3D-tulostimiin. Tulostetaanko seuraavaksi avaruusraketti!
Varaa paikkasi Kötösliveen
Kötöstelijöiden päämajassa Bitwisella yritetään olla edes vähän sosiaalisia ja koota kötöstelijät yhteen muutaman kerran vuodessa after work -hengessä.
Tuumattiin, että kaltaistemme kötöstelijöiden houkuttimena voisivat toimia oman kokkimme mainiot tarjoilut ja mahdollisuus tutustua kötöstyksiin livenä. Miten ja miksi kötöstys on rakenneltu, ja mitä teknologiaratkaisuja konepellin alta löytyy? Kuinka paljon kuumaliimaa on kulunut ja kolvauskoppia (meiltä löytyy!) kulutettu?
Jokaisessa Kötöslivessä esitellään noin kaksi kötöstystä. Lisäksi saattaa päästä pöyhimään softatalon SER:iä, riippuen paljonko sitä kulloinkin on. Tervetuloa!
Kötöslive eli näe kötöstelyt livenä
Tee-se-itse Lämpöliivi
Mopoiluhypotermia on todellinen riski Suomen vähälumisessa kesässä. Vaakasuora juhannusräntä yhdistettynä ajoviimaan takaa niin jäätävän elämyksen, että sitä lievittämään tarvitaan teknologiaa. Sähköä lämmöksi muuttava Lämpöliivi tuo kesän takaisin edes paikallisesti. Vastaavia tuotteita löytyy kaupasta muutamalla klikkauksella, mutta oikea kötöstelijä tekee tietenkin itse omasta mielestään paremman.
Kötöstelijän lämpöliiviin tarvitaan: toppaliivi, 12W/12V-lämmityskalvoelementtejä, Arduino, teho-ohjaus-FETtejä, lämpötila-anturi, Bluetooth-moduuli ja kännykkä-appis.
Arduinossa pyörivä sulaäly lukee anturilta lämpötilaa ja arpoo sen perusteella sopivan määrän sähköä lämmityselementteihin, joita on ommeltu pitkin poikin liiviä. Sulasoftan tilaa ja asetuksia säädetään insinöörikäyttöliittymäisellä Android-appiksella, jota kukaan muu kuin tekijä itse ei osaa eikä haluakaan käyttää. Tietoliikenne hoituu puusta veistetyllä protokollalla Bluetooth-linkin yli.
Pitkällisten tuotekehitysponnistusten ohessa liiviä on onnistuneesti käytetty jo monena kesänä. Parhaiten liivin vaikutus näkyy niin, että mukana ollessaan säät yleensä suosivat siten, ettei sitä edes tarvita.
Tee-se-itse IoT-kattovalaisin
LEDien ajaminen ei ole mitään rakettitiedettä, mutta silti siinä onnistutaan kerta toisensa jälkeen tekemään käsittämättömiä virheitä. Miksi useissa valmiissa kaupallisissa tuotteissa LEDejä ajetaan esimerkiksi keskinkertaisesti tasasuunnatulla 50Hz siniaallolla huomioiden vain keskimääräinen virta tai teho eikä huippuja?
Oletko aina halunnut olohuoneesi värimaailman olevan käyttöliittymän hipelöimisen takana? Häiritseekö kaupallisten LED-valojen tarkoituksellisuudesta tai huolimattomuudesta johtuva nopeutettu ikääntyminen? Eikö mistään kuluttajaluokan IoT-valosta saa riittävästi lumeneja?
Tee itse parempi ja mitoita kaikki överiksi!
Meille töihin?
Meillä Bitwisella ainutlaatuiset yksilöt muodostavat yhdessä osaajien yhteisön. Emme viihdy mukavuusalueilla, vaan puskemme eteenpäin alamme pioneereina. Ovemme ovat aina avoinna uusille kyvyille, jotka jakavat intohimomme koodiin. Meillä olet omiesi joukossa.