Kuka? Lauri – Design Engineer ja neljännen vuoden ohjelmistotekniikan opiskelija TTY:llä. Tehnyt Bitwisella Android- ja pilvipalvelukehitystä, ja omien sanojensa mukaan vähän kaikkea muutakin siinä lomassa.

Bootcampin kautta bitwiseriksi

Lauri hyppäsi Bitwisen kelkkaan helmikuussa 2016 kesätyöjakso Bootcampin kautta: “Armeijavuoden jälkeen aloin haeskelemaan työpaikkoja, ja Bitwise oli jäänyt Kampusareenan rekrykopin vuoksi nimenä mieleen. Lähetin hakemuksen, enkä oikein edes ehtinyt muualle kunnolla hakemaan, kun sain jo työhaastattelukutsun, ja pian oli jo sopparikin tehty.”

Bootcamp on ohjelmistoalan opiskelijoille tarkoitettu elämyksellinen kesätyöjakso, jossa pääsee tekemään töitä oikeissa asiakasprojekteissa kokeneiden bitwisereiden rinnalla. Vastuullisin kesäduuni –kampanjassa palkittu Bootcamp-konsepti saa kiitosta myös Laurilta: “Työtehtävät Bootcampin aikana opettivat ainakin itselleni paljon enemmän kuin opinnot TTY:llä. Oikean maailman asioita oppii parhaiten oikeissa projekteissa, osaavien työkavereiden opastuksella.”

Työ joustaa opintojen mukaan

Kesätyöjakson jälkeen Lauri palkattiin Wisehockey-tiimiin osa-aikaiseksi työntekijäksi. Koulun ja työn yhdistäminen tehdään Bitwisella mahdollisimman helpoksi. On kaikkien etu, ettei valmistuminen veny töiden vuoksi. “Itselleni todella tärkeää on työnantajan joustavuus. Työt opintojen ohella vaativat joustavuutta suuntaan ja toiseen, että kaikki saadaan aikataulutettua. Bitwisen kanssa tässä ei ole ollut ongelmaa. Töiden määrä sovitetaan opintojen mukaan”, Lauri kertoo.

Bitwisella nuoria osaajia arvostetaan, eikä kokemusvuosilla ole merkitystä – taidot ratkaisevat. Lauri saa tunnustusta kollegana, joka osaa pitää kokonaiskuvan hanskassa. “Aika usein epäselviä asioita kysytään ensin multa”, hän kertoo. Omalle tiimilleen mies antaa kiitosta sekä osaamisesta että hyvästä tekemisen meiningistä: “Nykyisessä tiimissä on todella monenlaista osaajaa, ja tämä on kyllä todella arvokasta. Aina löytyy joku, jolla on näkökulmaa vähän eri kantilta, ja tietoa ja taitoa eri alueilta. Ja tärkeimpänä tietysti on se, että kollegoilla on positiivinen fiilis tekemiseen, eli hommia tehdään innolla, ja kaikki tekee täysillä, omien taitojen mukaan”.

Parhaimmillaan työ ja opiskelu tukevat toisiaan. “Tässä vaiheessa, kun omat opinnot ovat vielä kesken, on töiden suurin merkitys taitojen kehittäminen ja kokemuksen kerääminen. Toisaalta töissä myös tuntee, että saa jotain oikeaa tulosta aikaan”, Lauri tiivistää. “Eikä ne Äiti Aurinkoisen tarjoilemat tuoreet leivonnaiset kahvitauoillakaan haittaa”, hän jatkaa.

Tuotekehityksen taustalta löytyy luova ja huippuunsa viritetty tiimi

Wisehockey, Bitwisen oma tuote, on erikoisuus softatalon asiakasprojektien keskellä. Työ tuotekehityksen parissa vaatii Laurin mielestä luovuuden lisäksi kurinalaisuutta: “Yleensä asiakas määrittää, mihin käytetään aikaa, mutta nyt kehitystiimin täytyy itse priorisoida asiat. Samoin vastuut ovat melko erilaiset asiakasprojekteihin verrattuna – firman oma projekti vaatii usein kehittäjiltä henkilökohtaista panostusta, jotta hommat hoituu. Mutta tuo panostus on kyllä tullut ihan luonnostaan, koska oma tuotekehitys ja uusien asioiden tutkiminen ja tekeminen on aivan mahtavaa. Koko ajan joku tekee ja tutkii uutta, ja koko tiimi oppii samalla paljon. Itsekin olen oppinut tässä reilun vuoden aikana kaikenlaista ohjelmiston arkkitehtuurisuunnittelun ja sarjaporttistandardien välillä, eli teknologiaskaala on laaja.”

Laurin ja Wisehockey-tiimin työn tuloksia voi tutkia Wisehockey.com –sivustolla. Reaaliaikainen urheiluanalytiikkajärjestelmä Wisehockey on kaudella 2018 – 2019 käytössä jo neljässä Liiga-hallissa.