Dekati Oy kehittää, valmistaa ja myy pienhiukkasten mittaamiseen ja näytteenottoon tarvittavia mittausratkaisuja muun muassa sisä- ja ulkoilmanlaadun valvontaan, voimalaitosten ja autojen tuottamien päästöjen mittaukseen sekä lääketeollisuudelle ja puolustusvoimien käyttöön ympäri maailmaa.
Pienhiukkasten mittaaminen on tärkeää
Pienhiukkasella tarkoitetaan alle 2,5 mikrometrin kokoista hiukkasta. Pienhiukkasten mittaaminen on tärkeää, sillä ne pystyvät tunkeutumaan ihmisen keuhkoihin eikä elimistöllä ole keinoa suojautua niitä vastaan. Pienhiukkasista esimerkiksi bakteeri on yhden mikrometrin kokoinen.
Dekatin mittauslaitteilla voidaan valvoa esimerkiksi sisä- ja ulkoilman laatua reaaliaikaisesti. Toimiala on ajankohtainen, sillä pitkäaikainen altistuminen ilmansaasteille saattaa johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Kaikki pienhiukkaset eivät ole vaarallisia, mutta osa pienhiukkasista on valtava terveysriski.
Dekati arvostaa Bitwisen joustavuutta
Bitwisen ja Dekatin vuosia jatkunut yhteistyö on pitänyt sisällään useita eri projekteja. Bitwise on kehittänyt Dekatille sulautettuja ohjelmistoja pienhiukkasten määrää ja kokoa havainnoiviin mittalaitteisiin sekä mittausten apulaitteisiin. Nämä ohjelmistot lukevat laitteiden sensoreita, tekevät mittauksista analyyseja, säätävät mittausprosesseja ja tallentavat sekä mittauksia että analyyseja. Osassa laitteita on graafisia ja tekstipohjaisia käyttöliittymiä, joiden avulla seurataan mittauksia ja ohjataan mittausprosesseja.
Bitwisen ohjelmistokehittäjät ovat suunnitelleet ohjelmistoja pienhiukkasten mittauslaitteisiin kuten esimerkiksi ELPI®+, BOLAR™ ja eDiluter™ Pro 1200C, jonka avulla voidaan tehdä luotettavasti mittauksia jopa 1200 asteen lämpötilassa.
Dekatille tärkeää on ohjelmistokumppanin joustavuus, sillä projektit etenevät ketterästi ja muutoksia tehdään myös matkan varrella. ”Meillä projektien speksit ovat usein melko suurpiirteiset ja speksit elävät voimakkaasti projektin alussa. Bitwisellä on osattu ottaa tämä hienosti huomioon ohjelmistokehityksessä. Olemme saaneet projektin alussa ohjelmistoja, joiden avulla olemme voineet testata kehitettävien laitteiden ydintoimintoja. Tarvittaessa olemme saaneet näihin testiohjelmistoihin pikaisesti pieniä muutoksia, jotka ovat nopeuttaneet laitteen lopullisten speksien ja ominaisuuksien haarukointia”, kertoo Sami Lundahl (Project Manager, Research and Development) Dekatilta.
Maailman parhaimpien mittauslaitteiden kehitystyö vaatii Bitwiseltä syvällistä osaamista elektroniikasta sekä raudanläheisestä ohjelmoinnista resurssiniukkojen mikrokontrollereiden kanssa. Dekatin projekteissa pitkään viihtyneen ohjelmistosuunnittelija Henrikin mielestä on tärkeää, että asiakas voi keskittyä omaan ydinosaamiseensa: “Koska me hoidamme laitteiden softapuolen, asiakkaan ei tarvitse paneutua softan yksityiskohtiin vaan hän voi pitää fokuksen pihvissä eli siinä, mitä laitteen pitäisi tehdä.”
Bitwise on kumppanisi silloin, kun tarvitset laadukkaan ja toimintavarman ohjelmiston
Me olemme kumppanisi silloin, kun tarvitset laadukkaan ja toimintavarman ohjelmiston vaativaan ympäristöön. Lupaamme ratkaista kriittiset softasolmukohdat, jotta voit keskittyä liiketoimintasi kehittämiseen ja kilpailuetusi säilyttämiseen. Parhaat matalan tason sulautettujen järjestelmien kokonaisratkaisut syntyvät yhteistyössä rautaisen ohjelmistokehityskumppanin kanssa.
"Meillä projektien speksit ovat usein melko suurpiirteiset ja speksit elävät voimakkaasti projektin alussa. Bitwisellä on osattu ottaa tämä hienosti huomioon ohjelmistokehityksessä. Olemme saaneet projektin alussa ohjelmistoja, joiden avulla olemme voineet testata kehitettävien laitteiden ydintoimintoja. Tarvittaessa olemme saaneet näihin testiohjelmistoihin pikaisesti pieniä muutoksia, jotka ovat nopeuttaneet laitteen lopullisten speksien ja ominaisuuksien haarukointia."